Tulevaisuudessa kaupoilta edellytetään joustavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja

Industry: Tech Solutions

Andreas Fetscher, Selecta (vasen) ja Caroline Blomé, DLL (oikea)

DLL ja Selecta ovat kehittäneet uuden ja ainutlaatuisen rahoitusratkaisun, jossa osapuolet jakavat voitot. "DLL tarjoaa meille juuri sen yhdistelmän varmuutta ja joustavuutta, jota rahoituskumppaniltamme toivomme", sanoo Selectan liiketoiminnan kehittäjä Andreas Fetscher.

Selectan tiloissa Torggatanilla Solnassa leijuu miellyttävän kahvintuoksu. Selitys löytyy heti eteisaulasta, jossa seisoo rivi kahviautomaatteja. Niistä saa niin satunnaisen juojan kuin nautiskelijankin makuun sopivaa kahvia pavuista, jotka ovat peräisin kahvintuottajamaista eri puolilta maailmaa.
– Kahvihan se meidän työtämme on, toteaa Selectan liiketoiminnan kehittäjä Andreas Fetscher ja kaataa itselleen höyryävän kupillisen oman paahtimon Pelican Rougea mustana.

Harva asia on ruotsalaisessa yhteiskunnassa niin vakiintunut kuin kahvinjuonti ja kahvitauot. Selectan automaattien keittämää kahvia juodaan yli 16 000 ruotsalaisella työpaikalla. Ruotsalaisyrityksissä on tavallista, että työntekijät kokoontuvat kahviautomaatin ympärille. Pienissä yrityksissä automaatteja saattaa olla vain yksi, mutta suuryrityksissä jopa 500 eri osastoille sijoitettuina.
– Ruotsissa kahvi on suurin toimialamme, samoin Suomessa, Norjassa ja Alankomaissa, kun taas muualla Euroopassa ykkösenä on vending eli tuoteautomaattitoiminta. Sveitsissä 90 prosenttia markkinasta muodostuu automaateista ja 10 prosenttia kahvista. Ruotsissa tilanne on päinvastainen, mutta täällä tuoteautomaateilla on suuria, vielä kartoittamattomia mahdollisuuksia, sanoo Andreas Fetscher.

Tulevaisuudessa kaupoilta edellytetään joustavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja

Kasvava myyntiautomaatti markkina

Työpaikoilla on nykyään Selectan tuoteautomaatteja, joista saa syötävää, juotavaa ja välipaloja. Näitä automaatteja löytyy myös metroasemilta, yliopistoista, korkeakouluista, sairaaloista ja kuntokeskuksista.
– Markkinat ovat valtavan suuret, ja yhdessä DLL:n kanssa kehittämämme palvelu mahdollistaa toiminnan laajentamisen. Tavoitteenamme on mennä kaikkialle, missä on ihmisiä. Liikuteltavia automaattejamme voi sijoittaa myös esimerkiksi uimarannoille, festivaaleille ja urheilutapahtumiin. Pidämme itseämme yrityksenä, joka on matkalla vähittäiskaupan johtavaksi itsepalveluoperaattoriksi. Olemme siirtymässä laitetoimittajasta palveluntarjoajaksi, Fetscher toteaa.

Lähitulevaisuudessa saamme nähdä myös kauppoja, joissa ei ole lainkaan henkilökuntaa, mutta konseptia ei vielä ole lanseerattu Ruotsissa. Ajatuksena on, että suurilla työpaikoilla ja toimistohotelleissa olisi avoimia myymäläympäristöjä, joihin pääsee sisään skannaamalla sormenjälkensä. Myynnissä olisi esimerkiksi tuoretuotteita, hedelmiä ja leipää.
– Tulevaisuuden kaupoilta edellytetään lisää joustavuutta ja yksilöllisempiä ratkaisuja. Olemme huomanneet, että asiakkaamme yrittävät tehdä uudentyyppisiä sopimuksia ilman sitoutumisaikoja, mikä aiheuttaa ongelmia, jos toimintamme perustuu sopimusaikoihin. Kun asiakkaidemme vaatimukset muuttuvat, meidän on asetettava uusia vaatimuksia rahoituskumppaneillemme ja löydettävä kaikille osapuolille sopivia toimintamalleja. DLL on osoittanut, että heillä on hakemaamme joustavuutta, Andreas Fetscher sanoo.

DLL:n ansiosta pystyimme täyttämään uudet, tiukentuneet vaatimukset ja kehittämään samalla liiketoimintamme muita osia"

Ainutlaatuinen rahoitusratkaisu

Tukholman metron uudet tuoteautomaatit ovat hyvä esimerkki uudesta, ainutlaatuisesta ja mukautetusta rahoitusratkaisusta. DLL rahoittaa laitteet ja Selecta hoitaa palvelun.
– Liiketoimintamuoto on alalla ainutlaatuinen, eikä meillä tavallisesti ole ollut rahoitusyhtiön kanssa tällaista järjestelyä. DLL on kuitenkin antanut meille kaipaamaamme varmuutta, osoittanut uteliaisuutta ja kiinnostusta täysin uudenlaista toimintamallia kohtaan sekä ollut valmis ottamaan siihen liittyvän riskin, koska he näkevät ratkaisun mahdollisuudet, Fetscher jatkaa.

DLL ja Selecta ovat jo vuosia tehneet rahoitusyhteistyötä etenkin kahvi- ja vesiautomaattien sekä tuoteautomaattien parissa, jolloin loppuasiakkaat ovat usein työpaikkoja. Metron tuoteautomaattien kohdalla tulos riippuu matkustajista ja heidän ostohaluistaan. Automaateista saadaan myös tietoa kaikista ostoksista, ostopaikoista ja -ajankohdista, mikä antaa hyvän käsityksen myynnistä ja tiedottaa lisäksi täyttö- ja huoltotarpeista. Verkkoon liitetyt laitteet täyttävät kaikki palo- ja turvamääräykset ja tarjoavat niitä lähimaksuvaihtoehtoja, joita Selectalta vaadittiin tarjouskilpailun voittamiseen.

– DLL:n ansiosta pystyimme täyttämään uudet, tiukentuneet vaatimukset ja kehittämään samalla liiketoimintamme muita osia – ilman, että controllerit olisivat jarrutelleet ja kieltäneet uusinvestoinnit. Kaikki metrojärjestelmän automaatit on nyt vaihdettu, joten meillä on näytön paikka. Meidän täytyy myydä, jotta osapuolet saavat sijoituksensa takaisin, pitää automaatit täynnä oikeita tuotteita ja tarjota sopivia maksumahdollisuuksia, Fetscher sanoo.

Etsi globaalia yhteistyökumppania

DLL:n ja Selectan uudentyyppinen yhteisliiketoiminta metron tuoteautomaateissa on lähtöisin Isosta-Britanniasta. Selectalla oli haussa globaali rahoituskumppani, joka mahdollistaisi yrityksen kasvun uusien tuoteautomaattien nopealla sijoituksella siten, että se ei juuri vaikuttaisi taseeseen. Nimenomaan Britanniassa DLL ja Selecta käyttivätkin ensi kerran pay per use -ratkaisua eli kulutukseen perustuvaa vuokraa.
– DLL ja Selecta ovat siis yhdessä ottaneet seuraavan askeleen globaalilla tasolla, joten meille on luonnollista kehittää liiketoiminta myös paikallisesti, sanoo DLL:n Account Manager Caroline Blomé.

Andreas Fetscher vie meidät Östermalmin metroasemalle Tukholmaan esitelläkseen uusia tuoteautomaatteja. Automaattien sisältö on mukautettu erityisesti metromatkustajien kysynnän perusteella.
– Sekä koulumaailmassa että työpaikoilla on runsaasti toiveita, ja tarjonnan halutaan olevan sokeritonta ja terveellistä. Sellaista me toki tarjoammekin, ja toimintapolitiikan kannalta se näyttää hyvältä. Voin kuitenkin paljastaa, että useimmiten loppuunmyyty tuote ovat silti Delicaton suklaapallot, Fetscher naurahtaa.

Uusia fiksuja ratkaisuja
Itse hän valitsee automaatista purukumipaketin ja maksaa ostoksensa lukemalla QR-koodin kännykällä. Äskettäin tehdyssä tutkimuksessa Selectan asiakkaita pyydettiin kertomaan, millaista lisäarvoa verkkoyhteys voi heille tuoda. Listan ykköseksi tuli automaattinen vikailmoitus, mutta Selecta näkee verkkoyhteydellä myös aivan toisenlaisia mahdollisuuksia.
– Verkkoyhteys tarjoaa hyvän keinon päästä lähemmäksi kuluttajaa ja synnyttää asiakasuskollisuutta. Suurena haasteenamme on se, että ostokokemus ilman henkilökuntaa on aina ollut niin persoonaton. QR-koodin avulla voimme esimerkiksi houkutella uusia asiakkaita erikoistarjouksilla, Andreas Fetscher sanoo.

DLL ja Selecta jatkavat yhteistyötään innovatiivisten ratkaisujen luomiseksi ja edistämiseksi markkinoilla. Uusi tulokas on tunnetun Starbucks-brändin ”Starbucks on the go” -konsepti. Se toimittaa ulkoasua myöten aidon Starbucks-elämyksen työpaikoille ja julkisemmille kohtauspaikoille, kuten kouluihin, yliopistoihin ja huoltoasemille.